Kotimaanliikenteen laivurikoulutus, viikonloppu- ja arki-ilta toteutuksena

Kuvaus

Kotimaanliikenteen laivurin pätevyyteen vaaditaan koulutuksen lisäksi tietty määrä meripalvelua/harjoittelua (koulutus ei tätä sisällä eikä koulutuksen järjestäjä harjoituspaikkaa järjestä). Osa meripalvelusta/harjoittelusta voidaan tarvittaessa korvata soveltuvilla simulaattoriharjoituksilla.

Kotimaanliikenteen laivurinkirja oikeuttaa toimimaan päällikkönä kotimaanliikenteen lastialuksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 500 ja kotimaanliikenteen matkustaja-aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 300 ja joka liikennöi kotimaanliikenteen alueilla I ja II. Liikennealue I käsittää joet, kanavat, satamat, järvet sekä sellaiset sisäsaaristoalueet, jotka eivät ole välittömästi alttiina aavalta mereltä tulevalle merenkäynnille samoin kuin lyhyet suojaamattomat väyläosuudet sisäsaaristossa. Liikennealue II käsittää ulkosaariston ja sellaiset saaristoalueet, jotka ovat välittömästi alttiina aavalta mereltä tulevalle merenkäynnille.

Kun henkilölle on kerääntynyt kaksitoista kuukautta meripalvelua kansipäällystötehtävissä (kotimaanliikenteen laivurikirjan lisäksi), voi hän myös toimia päällikkönä kotimaanliikenteen matkustaja-aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 300 ja joka liikennöi kotimaanliikenteen III-alueella sekä kotimaanliikenteen matkustaja-aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300 mutta alle 500. Liikennealue III käsittää avomerialueet kotimaanliikenteessä.

https://www.traficom.fi/fi/liikenne/merenkulku/merenkulun-patevyyskirjat

Koulutus sisältää:

Navigaatio (6 osp)
Merikuljetustekniikka (3 osp)
Merimiestaito ja johtaminen (3 osp)
Hätätilannetoiminta (1,5 osp)
Työsuojelu ja alus sosiaalisena ympäristönä (0,5 osp)
Radioviestintä (1 osp)

https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/esitys/7846217/reformi/tutkinnonosat/7850196

Koulutus toteutetaan tiettyinä arki-iltoina sekä tiettyinä viikonloppuina.

Arki-illat etäopetusta Teamsissa klo 17 – 21
Viikonloput lähiopetusta Kotkassa tai Kuopiossa, la-su klo 8 – 16

Teams: Teams: 4.10., 11.10., 25.10., 1.11., 8.11., 15.11., 22.11., 29.11., 13.12., 20.12., 10.1., 17.1., 24.1., 7.2., 14.2., 21.2., 28.2., 14.3., 21.3., 28.3., 4.4., 11.4.

Lähiopetukset:
8. – 9.10. Kuopio
29. – 30.10. Kotka
19. – 20.11. Kuopio
10. – 11.12. Kuopio
14. – 15.1. Kotka
28. – 29.1. Kuopio
11. – 12.2. Kotka
4. – 5.3. Kuopio
25. – 26.3. Kuopio
15.4. Kuopio

Muutokset mahdollisia!

Huomioitavaa

Maksimi osallistujamäärä on 24. Koulutukseen osallistujat hyväksytään ilmoittautumisjärjestyksessä.  Huom! Koulutukseen osallistumisen hyväksymisperuste on voimassa oleva merimieslääkäritodistus.

Ilmoittautuminen

Koulutus alkaa

26.9.2022

Koulutus päättyy

15.4.2023

Kesto

50 pv

Minimiosallistujamäärä

10

Hinta

0 €

Paikka

Koulutus toteutetaan hybridimallilla Kuopiossa, Teamsissa ja Kotkassa, Katariinan kampuksella Lehmustie 4, 48130 Kotka

Ilmoittautuminen alkaa

Ilmoittautuminen päättyy

20.9.2022

Lisätiedot

niina.karkkainen@ekami.fi, +358 50 577 7019